|
Nils Kyrklund:
Osteoporoosi ja kipu
Osteoporoosi kehittyy vähitellen antamatta mitään
oireita. Useimmiten ensimmäinen kipuelämys koetaan
syntyneen luunmurtuman yhteydessä. Vasta pitkälle
edennyt osteoporoosi on kivulias.
Kuinka osteoporoosi havaitaan?
Alentunut luuntiheys todetaan DXA-laitteella luuntiheysmittauksella,
joka tehdään silloin, kun epäillään
osteoporoosia. Koska alussa ei koeta oireita, moni potilas
jää diagnostisoimatta jo pelkästään
senkin takia, että luuntiheysmittauksen saatavuus on
rajoitettu.
Mitä aikaisemmin ajateltiin kivusta?
Aikaisemmin ajateltiin, että osteoporoosin aiheuttama
kipu liittyi ainoastaan murtumiin (joko kaatumisesta tai tapaturmasta
aiheutuneet murtumat sekä itsestään syntyneet
luukudoksen luhistumismurtumat). Muutoin osteoporoosi miellettiin
kivuttomaksi. Luukipua vähäteltiin senkin takia,
että aiemman lääketieteellisen tutkimuksen
mukaan luukudoksen keskustaa pidettiin varsin vähän
kivuliaana rakenteena. Lisääntynyt anatominen ymmärrys
sekä uudempi tieto kipujärjestelmän toiminnasta
on täysin muuttanut aikaisemmat käsitykset.
Missä osteoporoosikipua tavataan?
Tavallisin kipualue on selkäranka, jossa ja jonka ympärillä
on runsaasti kipua aistivia rakenteita. Edelleen kipua aistivia
alueita ovat suurten, kantavien nivelten ympärillä
oleva luu.
Mistä kipu tulee?
Osteoporoosissa luuta muodostava ja luuta hajottava tasapaino
muuttuu siten, että luun hajoaminen on nopeampaa kuin
sen muodostus.
Luun tiheä kuorikerros ohenee ja luun keskiosan muodostaman
hohkaluun holvistorakenne haurastuu ja alkaa mennä kasaan.
Luukudoksessa olevat, kipua aistivat rakenteet, kuten hermot
ja verisuonet, voivat luun luhistuman seurauksena joutua puristuksiin
ja vammautua. Pienetkin rypyt luuta ympäröivässä
luukalvossa voivat aiheuttaa kipua.
Selkänikaman päätelevy, jota kautta nikaman
välilevy saa ravintonsa, on kipua aistiva rakenne ja
voidaan ajatella, että mikroskooppinenkin murtuma sen
läheisyydessä voi aiheuttaa kipua. Hieman suurempi
kasaanpainumismurtuma muuttaa selkärangan anatomiaa siten,
että nikamien fasetille eli kaarinivelille sekä
nikaman välilevyille voi syntyä patologinen kuormitus,
joka koetaan selkäkipuna.
Verisuonipuristuksen aiheuttama kipu
Selkärangan alueella on erittäin paljon verisuonia.
Kun pieni laskimo repeytyy, se aiheuttaa paikallisen verenvuodon
ja sitä kautta syntyy alueelle lisää aineenvaihduntahäiriöitä.
Jos laskimo joutuu puristukseen, syntyy alueelle helposti
turvotusta ja tulehdusta. Pienen valtimopuristuksen seurauksena
sitä verisuonittava luualue kärsii helposti hapenpuuttesta
ja voi mennä kuolioon. Pelkästään kudoksen
hapenpuute aistitaan usein kipuna. Hapenpuute voi lisätä
luukudoksen hajoamista edelleen.
Hermopuristuksen aiheuttama kipu
Selkärangassa ja sen ympäristössä on
erittäin runsaasti hermoja. Selkärangan sisällä
kulkee selkäydin. Selkäytimestä lähtee
joka nikaman kohdalla molemminpuoleiset hermojuuret, joista
edelleen lähtee pienempiä tunto-, liike- ja yhteyshermoja
autonomiseen hermostoon.
Kipua aistivia hermoja tavataan luuta ympäröivissä
kalvoissa, valtimoissa ja luonnollisesti selän lihaksissa.
Hermopuristus aiheuttaa helposti hermon ärsyyntymisen
ja tulehduksen, joka lisää kipua.
Kivun säätelymekanismeista
Kun selkä kokee kipua, pyrkivät lihakset auttamaan
muodostamalla kipualueelle lihassuojan, ikään kuin
elimistön oman tukikorsetin. Tämä suojareaktio
ylikorostuu usein siten, että tukikorsetin lihakset ovat
jatkuvassa jännityksessä, aiheuttaen kipualueelle
entistä kovemman puristuksen ja kivun. Luukivun lisäksi
koetaan lihaskipua.
Kipusignaali välittyy useiden peräkkäisten
hermojen avulla aivoihin, missä kivun kokeminen ja tiedostaminen
tapahtuu. Kipuhermoradassa on useita kohtia, ensin selkäydintasolla
ja sitten ylempänä pikkuaivoissa ja thalamuksessa,
jossa hermosignaali voi heikentyä.
Elimistöllä on omat kivun säätelymekanisminsa,
joilla se pyrkii pienentämään impulssivirtausta
tai muuttamaan sitä. Kivun kroonistuessa kipuimpulssivirtauksen
säätelyjärjestelmä heikkenee ja aivojen
kuorikerros, jossa kipu koetaan, saattaa myös herkistyä
kivulle.
Osteoporoosikivun hoito
Kuten monessa muussakin sairaudessa, myös osteoporoosissa
kivun voimakkuus vaihtelee. Tämä tarkoittaa, että
kivunhoidossa tulee tilanteita, jolloin kipua pitää
hoitaa intensiivisemmin ja ehkä muuttaa lääkitystä.
Kivunhoidossa käytetään lääkkeitä,
tukiliivihoitoa, sekä TENS-hoitoja (transkutaaninen elektroneurostimulaatio).
Allasterapia on kipuvaiheen aikana sopiva liikuntamuoto.
Tärkein asia on hoitaa itse perussairautta lääkärin
määräämillä osteoporoosilääkkeillä.
Stabiilimurtuma voidaan hoitaa konservatiivisesti. Jos epäillään,
että murtuma on instabiili, tulee ortopedia konsultoida
mahdollisen leikkaushoidon vuoksi.
Kalkki luun rakennusaineena ja D-vitamiini kalkin imeytymistä
edistävänä aineena ovat välttämättömiä.
Naispotilaan osteoporoosilääkkeenä voidaan
käyttää estrogeenia, raloksifeenia ja bifosfanaattia,
miesten bifosfanaattia ja testosteronia.
Mikäli kyseessä on osteoporoosin aiheuttama nikamamurtuma,
muun osteoporoosihoidon lisäksi voidaan aloittaa kipuja
lievittävä kalsitoniini muutaman kuukauden ajaksi.
Kivunhoito tapahtuu tulehduskipulääkkeillä
ja jos niillä ei saada riittävää kivun
lievennystä, tarvittaessa lisätään mukaan
heikko tai keskivahva opiaatti. Tulehduskipulääkkeille
(esim. aspiriini) yliherkät potilaat hoidetaan paracetamolilla.
Tulehduskipulääkkeitä käytettäessä
täytyy muistaa, että tämän ryhmän
lääkkeet vaurioittavat helposti ruoansulatuskanavan
limakalvoa ja voivat aiheuttaa hyvinkin vaarallisia maha-
ja suolistoverenvuotoja. Tulehduskipulääkkeiden
aiheuttaman ruoansulatuskanavan verenvuodon riski on vanhuksilla
selvästi muita suurempi. Tämän takia heille
tulisikin valita kipulääkkeeksi koksibi, jolloin
ruoansulatuskanavan ärsytys jää minimaaliseksi.
Opiaattien tavallisimpia sivuvaikutuksia ovat väsymys,
pahoinvointi, ummetus, kutina, hikoilu, akkomodaatiohäiriöt
ja harvinaisempina sivuvaikutuksina hallusinaatiot. Sivuvaikutusten
määrä on suorassa suhteessa lääkeannoksen
määrään.
Allasterapia on kipuvaiheessa oikeastaan ainoa liikuntamuoto,
jota voidaan suositella.
Yhteenveto
Osteoporoosipotilaita on runsaasti ja suuri määrä
heistä on ilman diagnoosia ja hoitoa. Diagnosoimattomasta
ryhmästä löytyy jatkuvasti uusia potilaita,
joilla sairaus on jo edennyt pitkälle ja jotka hakeutuvat
hoitoon toistuvien murtumien sekä luu- ja selkäkipujen
takia. Luunmurtumapotilaille tulisi tehdä nykykäytäntöä
huomattavasti useammin luuntiheysmittaus, jolloin sairauden
löytyminen helpottuisi.
Osteoporoosipotilaan kivunhoito tulee olla riittävän
tehokasta ja vaikeissa tapauksissa potilaat tarvitsevat laaja-alaista,
moniammatillista kuntoutusta, jossa ratkaisuja haetaan lääkäreiden,
psykologien, sosiaalityntekijöiden, ammatinvalinnanohjaajien
ja fysiterapeuttien muodostaman tiimin avulla. Potilaat tarvitsevat
joka tapauksessa hoitonsa seurantaa lääkäriltä,
joka on perehtynyt osteoporoosin hoitoon.
23.09.2003 - Nils Kyrklund
Nils Kyrklund:
Iskiaskivun hoito
Mitä iskias on?
Iskiaksella tarkoitetaan selkäkipua, joka heijastuu
alaraajaan. Kivun syynä on selkäytimestä lähtevän
hermojuuren puristusoire. Kyseinen hermo on yleensä voimakkaasti
ärtynyt tai tulehtunut, aiheuttaen hermokipua ja hermon
toimintahäiriöitä.
Tavallisin syy hermopuristukseen on rikkoutunut nikamavälilevy,
välilevytyrä, jossa välilevyn keskuksen (nukleus
pulposus) hyytelömäinen aine vuotaa ja pullistuu
ulos painaen hermoa. Välilevyn keskustan aine on erittäin
hapanta, suolahapon väkevyystasoa, pH-luvun ollessa ykkösen
paikkeilla. Mekaanisen puristuksen lisäksi pullistuma
aiheuttaa siis ärsytyksen tai jopa voimakkaan tulehduksen
puristamaansa hermoon. Iskias on hankala selkäkipu, joka
yleensä kestää muutamia kuukausia ja joskus
kroonistuessaan jopa vuosia.
Välilevytyrän yleisyys ja luonnollinen kulku
Iskiaskipu on varsin yleinen vaiva. Markku Heliövaaran
tutkimuksen (Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Suomessa) mukaan
noin 40 % väestöstä on kokenus iskiasoireita
jossakin vaiheessa elämäänsä. Välilevytyrän
luonnollinen kulku arvioidaan hyvänlaatuiseksi. Kuudessa
viikossa noin 80 % ja kolmessa kuukaudessa 90 % sairastuneista
paranee. Spontaania paranemista on täten lähes jokaisen
potilaan kohdalla syytä odotella riittävästi
ja potilasta pitää myös huolellisesti informoida
sairauden kulusta.
Taudinkuva ja oireet vaihtelevat suuresti
Välilevytyrä voi olla pieni, hermoa ärsyttävä
pullistuma, joka vaivaa potilasta ajoittain tai taudinkuva
on varsin vähäoireinen. Voi olla, että tällainen
potilas ei edes hakeudu vaivansa vuoksi hoitoon, vaan kärsii
ja hoitelee itseään särkylääkkeen
avulla.
Välilevytyrä voi olla myös massiivisen suuri,
aiheuttaen kovaa kipua ja tuskaa, sekä hermovaurion seurauksena
syntynyttä laajaa alaraajojen lihasheikkoutta ja tunnottomuutta
tai samanaikaisesti kovaa heijastuskipua.
Iskiastaudin vakavin muoto on niin sanottu ratsupaikkaoireyhtymä
eli Kauda Equina -syndrooma, jossa iso välilevytyrä
aiheuttaa peräaukon ja sukuelinten puutumisen sekä
ulosteen ja virtsanpidätyksen häiriötä.
Kauda Equina -potilas tutkitaan ja leikataan päivystysluonteisesti
sairaalassa.
Lisäksi iskias voi painottua joko kipuun tai lihasheikkouteen
riippuen siitä, ärsyttääkö välilevytyrä
enemmän tunto- vai motoristen hermojen säikeitä.
Myös keskilannerangan välilevytyrä ärsyttää
eri hermoja kuin alempana oleva tyrä, aiheuttaen eri
alueiden heijastus- ja tuntohäiriöitä. Välilevytyrä
voi olla myös pääasiallisesti mekaanista puristusta
aiheuttava, jolloin tietyillä asennon muutoksilla voidaan
vaikuttaa oireen voimakkuutteen tai pääasiallisesti
tulehdusreaktion kautta hermokudosta ärsyttävä,
jolloin asennon muutoksilla ei juuri voida vaikuttaa kipuun.
Kroonisessa iskiaksessa kipu voi olla neuropaattista kipua,
jolloin kipua välittävä hermo tai osa hermojärjestelmää
voi vaurioitua siten, että se itse synnyttää
kipua. Usein toistuvassa, samantyyppisessä iskiaksessa
arpeutunut ja surkastunut vanha välilevytyrä mahtuu
normaalioloissa olemaan hermojuuren vieressä aiheuttamatta
oireita, mutta kun selkä kipeytyy muusta syystä,
voi esimerkiksi lihaskramppi ahtauttaa juurikanavaa niin paljon,
että iskiasoireet palaavat.
Miten diagnoosi tulisi tehdä?
Aikaisemmin käytetty selkäytimen varjoainekuvaus
oli potilaalle usein hankala toimenpide. Kahdeksankymmentäluvulla
siirryttiin yleisesti käyttämään tietokonetomografiakuvausta,
mikä merkitsi suurta edistysaskelta diagnostiikassa.
Nykyään tietokonetomografiaa käytetään
yhä enemmän. Joissakin hoitopaikoissa käytetään
yksinomaan (MRI) magneettiresonanssitutkimusta, joka iskiastaudissa
on täysin ylivoimainen kuvantamistutkimus. Uutena ongelmana
on tosin tullut se, että tämä tutkimus näyttää
myös sellaisia välilevytyriä ja -vaurioita,
jotka eivät aiheuta potilaalle oireita. On arvioitu,
että jos kuvataan satunnaistettu joukko vaikkapa Hakaniemen
torilla käveleviä ihmisiä modernilla magneettikuvauksella,
noin 65 prosentilla heistä löytyy erilaisia välilevytyriä
ja pullistumia. Ainoastaan 1-2 prosenttia on löydökseen
sopivia kliinisiä oireita, jolloin hoidosta on heille
hyötyä.
Koska MRI-kuvaus löytää näin paljon oireettomia
pullistumia, tulee lääkärin tutkia potilaansa
huolellisesti ja erityisesti kliinisen statuksen pitää
olla tarkka. Välilevytyrä painaa tiettyä hermojuurta
ja aiheuttaa sille hyvin tyypilliset oireet, jotka saadaan
usein testeillä selvitetyksi. Joskus joudutaan lisäksi
varmentamaan asiaa hermoratatutkimksella eli ENMG:llä.
Kliinisen löydöksen tulee olla sopusoinnussa konetutkimusten
kanssa.
Iskiastaudin hoito
Vaikka lääketieteen historiassa on jo muinaisissa
papyryskääröissä kuvauksia iskiaksen diagnostiikasta
ja hoidosta, oli tauti silti hyvin mystinen.
Uudenvuoden aattona 1932 leikkasi Janson Mixter ensimmäisen
kerran tietoisesti välilevytyrän iskiasoireen vuoksi.
Sitä ennen niitä oli leikattu jonkun aikaa selkäydinkanavan
kasvaimina, enkondroomina. Oikeastaan vasta tästä
voidaan katsoa välilevyn (diskuksen) dynastian alkaneen
selkäkipu- ja iskiasongelmien selvittelyssä. Mixterin
kuvaamaan leikkaustekniikkaan kuului alkuvaiheessa jopa 3-4
nikamakaaren poisto.Välilevypullistuman leikkaukseen
yhdistettiin usein myös nikamaluudutus. Leikkaustekniikat
ovat kehittyneet valtavasti sen jälkeen.
Tällä hetkellä kehitys on johtanut mikroskooppiavusteisen
välilevytyräleikkauksen suuntaan. Tässä
tekniikassa ympäröivä kudosvaurio jää
mahdollisimman vähäiseksi. Arvion mukaan noin kymmenen
prosenttia kliinisesti esiin tulevista välilevytyräpotilaista
joudutaan hoitamaan leikkauksella. Vaikka leikkausindikaatiot
on määritelty suhteellisen tarkkaan, esiintyy meillä
Suomessakin eri keskussairaalapiirien välillä moninkertaisia
eroja leikkausmäärissä. Välilevytyräleikkaukset
ovat lisääntyneet viimeisen 20 vuoden aikana koko
Suomessa ja näyttävät lisääntyvän
edelleen, vaikka itse taudin esiintymisessä ei ole tapahtunut
kasvua.
Koska leikataan?
Leikkaus voi tulla kysymykseen, kun potilaalla on radiologisesti
varmennettu, oireiluun ja kliiniseen löydökseen
sopiva hermojuuren puristus, joka ei konservatiivisin menetelmin
ala parantua 8-10 viikon aikana. Lisäksi leikataan jo
aikaisemmin, jos potilaalle ilmaantuu selkeitä lihasheikkouksia
hermovamman seurauksena. Erittäin kova kipu, jota ei
hallita lääkehoidolla, saattaa myös olla aihe
leikkaukseen. Ja erityisesti, jos potilas saa edellä
mainitun Kauda Equina -syndrooman, leikkaus pyritään
toteuttamaan päivystysluontoisesti.
Käytännön ongelmana suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä
on ollut liian pitkä ja tarpeeton jonotusaika. Kun potilasta
on ensin seurattu 8-10 viikkoa, hänet lähetetään
sairaalan ortopedian poliklinikalle, jonne hän joutuu
odottamaan 1-3 kuukautta. Sen jälkeen hänelle määrätään
MRI tai tietokonekuvaus, jonne hän taas odottaa muutamia
viikkoja, sen jälkeen taas muutaman viikon päästä
takaisin ortopedian poliklinikalle kuulemaan vastausta ja
mahdollista leikkauspäätöstä. Jos leikkauspäätös
tehdään, potilas asetetaan leikkausjonoon, jossa
hän taas odottaa. Tässä tilanteessa hermovaurio
on ollut pahimmillaan jo niin pitkään, että
lihasheikkous voi jäädä pysyväksi ja voi
aiheuttaa lievän invaliditeetin.
On muutakin hoitoa kuin leikkaushoito
Vasta noin 70 vuotta sitten alettiin ymmärtää,
mikä iskiastauti yleensä on. Leikkaushoito oli kuitenkin
hyvin harvinaista ja tauti hoidettiin lähes yksinomaan
konservatiivisesti (ilman leikkausta). Vielä 30-40 vuotta
sitten hoito-ohjeena oli pitkä vuodelepo ja kipulääkkeet.
Potilaat leimattiin selkäinvalideiksi sanomalla, että
selkä on heikko eikä tule kestämään
rasitusta eikä nostelua. Edelleen tavataan vanhempia
potilaita, jotka vuosikymmenet ovat noudattaneet tätä
ohjetta.
Koska lääketiede ei ymmärtänyt sairautta
eikä pystynyt auttamaan näitä potilaita, he
hakivat avun muilta selkää parantavilta koulukunnilta.
Osteopaatit, kiropraktikot ja myöhemmin naprapaatit hoitivat
lääkäreiden hylkäämiä selkäpotilaita.
Näihin aikoihin edellä mainittujen ammattiryhmien
hoidot olivat pääasiassa mekaanisia selän hoitoja,
kuten hierontaa, manipulaatiota ja erilaisia venytyshoitoja.
Joissain tapauksissa hoidot auttoivat hyvin, ehkä myös
sen takia, että hoitajat usein omistautuivat asialleen
ja yrittivät ymmärtää potilaansa vaivaa
sekä halusivat konkreettisesti hoitaa kärsivää
potilasta. Viimeisen vuosikymmenen aikana lääketieteellinen
tutkimus on saanut paljon uutta tietoa selkäkivun olemuksesta.
Tältä pohjalta on syntynyt joukko kansallisia hoitosuosituksia.
Myös selänhoidon EU-suositus on tulossa muutaman
vuoden sisällä.
Iskiaskivun konservatiivinen hoitosuositus
Iskiaskivun hoitosuositus perustuu tämän hetken
lääketieteelliselle näytölle. Hoitosuositus
kelpuuttaa ainoastaan ne hoidot ja tutkimukset, jotka on osoitettu
tieteellisesti päteviksi. Käytännössä
näyttäisi olevan useita muitakin kohtuullisen hyviä
parannuskeinoja, jotka eivät kuitenkaan ole mukana hoitosuosituksessa,
koska tieteellinen näyttö näiden tehosta ja
turvallisuudesta puuttuu ja sen takia hoitosuositus näyttää
nihilistisen pelkistetyltä.
1. Riittävä kipulääkitys
Peruslääkkeenä tulisi käyttää
tulehduskipulääkettä, jota nautitaan kuurimuotoisesti
ja riittävän pitkään. Mahahaava ja -katarri
riskipotilaille tulisi määrätä joko uudenlaisempi
koxibi tai perinteinen NSAID-lääke yhdessä
protonipumpun estäjän kanssa. ASA-allergisille vaihtoehto
on parasetamoli. Välillä tarvitaan tehokkaampaa
kivun lievitystä ja silloin määrätään
tulehduskipulääkkeen rinnalle tarvittaessa otettava
heikko tai keskivahva opiaatti.
2. Lepo
Vuodelepo ei nopeuta taudista toipumista. Kipu voi kuitenkin
välillä olla niin hankalaa, että se vaatii
lepoa. Psoasento (maataan selällään jalat ylhäällä
ja taitetaan jalat polvesta 90 asteen kulmaan esim. sängyn
tai tuolin päälle lepäämään)
helpottaa usein oireita. Potilas voi kivun sallimissa rajoissa
jatkaa päivittäisiä toimiaan ja välttää
tilanteita, joissa selkä kipeytyy. Kuormitushuippuja
tulee vähentää.
3. Sairasloma ja seuranta
Lyhytaikainen sairasloma ja seuranta ovat tarpeen.
4. Informaatio taudin kulusta
Lääkärin tulee antaa varovaisen positiivista
informaatiota taudin suotuisasta kulusta. Täydellinen
toipuminen on useimmiten odotettavissa.
Hoitosuositus ei sisällä muita hoitoehdotuksia.
Iskiaskivussa käytettyjä muita hoitoja:
Venytyshoidot
Venytyshoitoja on käytetty kymmeniä vuosia ja vetohoidon
tekniikat ja laitteet ovat olleet hyvin erilaisia. Ruotsissa
tri Gertrud Lindin vuonna 1964-1974 kehittämä traktiohoito
on ollut hyvin suosittu. Uudempana tulokkaana tuli autotraktio,
jossa potilas itse omilla käsilihaksillaan työntää
selkänikamia erilleen. Tieteellistä näyttöä
ei kuitenkaan ole hoidosta saatu, vaikka autotraktio on ollut
hyvin laajassa käytössä.
Manipulaatiohoidot
Kiropraktikot ovat erityisesti suosineet näitä
hoitoja. Näyttää kuitenkin siltä, että
manipulaation teho akuutissa iskiaksessa ei ole erityisen
hyvä ja lisäksi sen toimenpiteenä katsotaan
olevan vaarallinen akuutissa välilevytyrätaudissa.
Pitkittyneessä tilanteessa sen hyöty ja turvallisuus
ilmeisesti kasvavat. Manipulaatiohoitojen antajalta vaaditaan
toimenpiteeseen liittyvää koulutusta sekä kokemusta.
Mc Kenzie -menetelmä
Uusiseelantilaisen Robin Mc Kenzien menetelmää
käyttää joukko asiaan vihkiytyneitä fysioterapeutteja.
Menetelmä on ollut maailmalla käytössä
noin 30 vuotta. Menetelmä perustuu oletukseen, että
tietynlaisilla selkärangan taivutusliikkeillä nikaman
ydin (nukleus pulposus) saadaan siirtymään edullisempaan,
hermoa vähemmän ärsyttävään
asentoon. Joillakin potilailla menetelmä näyttäisi
toimivan erinomaisesti, kun taas toiset eivät saa mitään
apua.
Neuraalikudoksen mobilisointi
Tässä hoidossa mobilisoidaan huonosti liikkuvaa
hermokudosta ja yritetään parantaa sen omaa nestekiertoa.
Hoito näyttää auttavan pitkittyneestä
iskiaksesta kärsiviä potilaita. Terapia ei sovi
akuutin iskiaksen hoitoon. Suomessa erityisesti OMT-fysioterapeutit
käyttävät tätä terapiamuotoa.
TENS ja AKU-hoidot
Molemmat ovat ärsytyshoitoja. TENS ja TNS (transkutaaninen
neurostimulaatio) hoidossa ärsytetään kevyellä
sähkövirralla ihoa, jolloin tarkoitus on saada kipusignaali
salpautumaan selkäytimen tasolla porttikontrolliteorian
mukaisesti. AKU-hoidossa edellisen lisäksi voidaan saada
lihaksien rentoutusvaikutus. Hoitojen ongelmana on kapea terapeuttinen
hoitoalue. Liian pieni ärsytysmäärä ei
anna vastetta ja hiemankin liian suuri annos ärsyttää
ja lisää kipua.
Uudet lääkkeet
Uudet ajatukset, että välilevytyrän aiheuttama
iskias olisikin tulehdussairaus, näyttävät
nykyään saavan lisääntyvää kannatusta
maailmalla. Uusimpiin tulehduslääkkeisiin kuuluvat
TNF-alfa estäjät, joita käytetään
mm. vaikeassa reumassa. Tällä hetkellä on Suomessa
menossa ainakin yksi tutkimus, jossa akuutissa välilevytyrätaudissa
kokeillaan tätä lääkettä.
04.08.2003 - Nils Kyrklund
Nils Kyrklund:
Mistä apu polven nivelrikon hoitoon?
Kysymyksessä on nivelruston rappeumasairaus.
Hoidon päälinjat ovat painon pudotus, tulehduskipulääkkeet,
fysioterapialla aikaansaatu nivelen parempi ja kivuttomampi
liikkuvuus sekä viimeisenäkirurgiset toimenpiteet
mukaanluettuna tekonivelkirurgia sekä rustosiirrännäiset.
Uusi vaihtoehto on polviniveleen pistettävä hyaluronaattivalmiste.
Polven nivelrikko alkaa 45. ikävuoden jälkeen
ja lisääntyy tämän jälkeen jyrkästi.
Röntgenkuvissa nivelrikkomuutoksia on todettu jopa yli
80 prosentilla 55 vuotta täyttäneistä henkilöistä.
Yli 65-vuotiailla naisilla tauti on kaksi kertaa tavallisempi
kuin miehillä.
Nivelrikkotaudin kehittyminen voi kestää 10-30
vuotta, ennen kuin oireet alkavat ja diagnoosi tehdään.
Kipua ja särkyä
Polvinivelen nivelrikkoa sairastavan potilaan suurimpana
ongelmana on kipu ja särky. Alussa kipu ilmenee vain
rasituksen aikana ja heti sen jälkeen.
Kysymyksessä voi olla 50-vuotias liikuntaa harrastava
henkilö, joka joutuu luopumaan rakkaasta urheilulajistaan
polvikipujen vuoksi tai perheenemäntä, jolle päivittäiset
askareet aiheuttavat yhä pahenevia polvikipuja.
Polvi ei tahdo kestää kuormitusta, kuten pitkiä
kävelyitä, juoksua tai kantamista, vaan kipeytyy
niistä. Joskus polvi saattaa ärtyä niin paljon,
että se muodostaa nivelnestettä ja turpoaa.
Kun nivelrikko etenee, kivut muuttuvat vähitellen jatkuvaksi
säryksi. Polven liikerajoitus ja jäykkyyden tunne
lisääntyy. Jo aamulla vuoteesta noustessa polvi
on jäykkä ja kipeä eikä tahdo kestää
varaamista. Kipua ja jäykkyyttä saattaa kestää
useita tunteja, ennen kun nivel "nöyrtyy".
Mitä nivelrikossa tapahtuu?
Nivelen luupintoja peittää liukas ja sileä
rustokerros. Iän mukana nivelruston aineenvaihdunta heikkenee,
rustosolukko rupeaa rappeutumaan ja rustosäikeet alkavat
hajota.
Tässä yhteydessä nivelen mekaaninen kuormitus
rupeaa yhä helpommin vaurioittamaan jo rappeutunutta
rustopintaa. Rusto kuluu epätasaisesti, ja sileästä
nivelpinnasta on muodostunut epätasainen ja karhea liukupinta,
joka myös tulehtuu helposti. Nivelen vapaat hermopäätteet
ovat yhä paremmin esillä ja välittävät
kipuaistimukset entistä herkemmin.
Nivelrikon hoito
Tulehduskipulääkkeet ovat kauan olleet nivelrikon
hoidon kulmakivi. Kun nivel on voimakkaasti tulehtunut ja
turvoksissa, on nivelen sisäistä kortisonipistosta
harkittava. Myös painon pudotuksella on keskeinen merkitys,
kun halutaan vähentää niveleen kohdistuvaa
kuormitusta.
Fysioterapeuttisilla hoidoilla pyritään vaikuttamaan
kipuun sekä lisäämään nivelen liikelaajuutta.
Nivelen liikehoito on nivelruston hyvinvoinnin kannalta hyvin
tärkeä hoitomuoto. Jos nivel saisi itse päättää
minkälaista liikehoitoa se haluaisi, se olisi hidastahtista,
koko liikelaajuuden läpikäyvää kuormittamatonta
liikettä, joka kestäisi 24 tuntia.
Hyviä liikeharjotteita voidaan tehdä kuntopyörällä
pienellä vastuksella sekäallasterapialla. Kirurgisella
hoidolla on myös oma paikkansa. Erittäin vaikeissa
polven nivelrikoissa tulee kysymykseen tekonivelen laitto
ja uutta toivoa on luvassa rustosiirrännäisleikkauksesta.
Toistaiseksi rustokirurgiaa tehdään vain muutamassa
paikassa Suomessa.
Kukonhelttauute uusi hoitovaihtoehto. Jo vuosia sitten maailmalla
ryhdyttiin hoitamaan kilpahevosten nivelvaivoja hyaluronaatilla
(HYA). Eläintutkimuksissa saadut hyvät tulokset
johtivat vähitellen myös ihmisen nivelrikon kliinisiin
kokeiluihin. Näissä tutkimuksissa todettiin polvinivelen
sisään pistetyn HYA:n lievittävän nivelrikkokipua
sekä parantavan nivelen toimintaa. Näin potilaan
kyky selviytyä päivittäisistä askareista
parani.
HYA on mukopolysakkaridi eli jättiläismäinen
sokerimolekyyli, siis keskeinen nivelnesteen rakennusaine.
Se saa aikaan nivelnesteen voitelevat, iskua vaimentavat sekä
kimmoisat ominaisuudet. HYA-molekyyli on identtinen ihmisillä
ja eläimillä.
Nivelrikoissa vahingolliset entsyymit pilkkovat nivelnesteen
HYA-molekyylejä heikentäen nivelnesteen ominaisuuksia.
Tutkimuksissa on todettu nivelten sisäisten HYA-pistosten
puhdistavan nivelnestettä vahingollisista aineista. Lisäksi
HYA peittää nivelkalvon kipua aistivia soluja ja
stimuloi solun oman HYA:n muodostumista.
HYA-pistoksia on annettu ihmisille 80-luvun lopusta alkaen,
eikä mainittavia haittavaikutuksia pistämistä
lukuun ottamatta ole havaittu. Kukonhelttauutteesta tehtävä
lääkevalmiste on alunperin kehitetty Japanissa.
Suomeen lääke saatiin vuonna 1995. Se on reseptivalmiste
nimeltä Artzal tai Hyalgan ja se annetaan kolmen tai
viiden pistoksen sarjana niveleen. Pistossarjan vaikutuksen
katsotaan kestävän puolesta vuodesta vuoteen. Ainoa
huono puoli lääkkeessä on hinta. Pelkästään
lääkkeen osuus kolmen pistoksen sarjasta on potilaalle
630 markkaa, tai viiden pistoksen sarjasta 990 markkaa, sisältäen
KELA-korvauksen.
Hintaa laskee merkittävästi se mahdollisuus, että
muita hoitoja tai lääkkeitä ei tarvita useaan
kuukauteen. Sitä paitsi myös elämisen laatu
varmasti paranee.
On myös potilaita, jotka eivät pysty syömään
särkylääkkeitä joko allergian tai maha-suolistokanavan
oireiden takia. HYA-pistoksesta näyttävät hyötyvän
parhaiten yli 60-vuotiaat sekä potilaat, joilla on huomattavia
nivelkipuja.
Myös muihin niveliin
Nivelrikon perimmäinen syy on vielä ratkaisematta.
Miksi se aiheuttaa toisille jo varsin nuorena hyvin invalidisoivia
oireita, kun toiset säästyvät taudin kivuilta
vanhuuteen asti ? Joka tapauksessa hyaluronaattihoito on tuonut
tarpeellisen lisän nivelrikkopotilaan hoitovaihtoehtoihin.
16.09.2002 - Nils Kyrklund
Nils Kyrklund:
Asianmukainen liikunta helpottaa tuskaisia selkävaivoja
Nämä ihmiset kärsivät mm. tuki- ja liikuntaelinjärjestelmän
rappeutumisen aiheuttamista kivuista ja toimintahäiriöistä.
Selkäkipuiset ovat tämän joukon suurin ryhmä.
Liikunta ja ammattiauttajan työpanos helpottavat vaivoja.
Ihminen nousi pystyasentoon ja rupesi tekemään tarvitsemiaan
työkaluja noin kaksi miljoonaa vuotta sitten. Kuluneena
aikana ihmisen evoluutiossa ei ole tapahtunut tämän
jälkeen mitään merkittävää,
kunnes viimeisen 30-40 vuoden aikana on kehittynyt täysin
liikkumaton ihmissukupolvi.
Oletko varhaisvanhus?
Aikoinaan ihminen liikkui paikasta toiseen pääasiassa
omaa lihasvoimaansa hyödyntäen. Jokapäiväiset
askareet ovat sisältäneet kohtuullisesti ruumiillisia
työsuorituksia. Liikuntaa harrastamaton nykyihminen siirtyy
paikasta toiseen autolla, istuu töissä kahdeksan
tuntia ja syö välillä tukevasti. Kun hän
siirtyy kotiin, istuminen ja lepääminen jatkuu.
Useilla ihmisillä täysin liikkumaton olotila jatkuu
kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. Heille saattaa jopa
tavallinen kävely tuottaa vaikeuksia. Suomessa on kuvattu
liikuntaa harrastamaton ihmisryhmä, johon kuuluvat ovat
fyysisten testien perusteella 20-30 vuotta biologista ikäänsä
vanhempia. Tällaistä ongelmaa ei vielä 70-luvulla
ollut. Sama ilmiö on havaittu nyt myös Ruotsissa.
Nämä ihmiset eivät tahdo selvitä työelämän
vaatimuksista eläkeikään asti.
Verenkierto rappeutuu
Kun ihminen ei käytä lihaksiaan ja niveliään,
ne rappeutuvat vähitellen käytön puutteesta.
Mahdollisesti ensin surkastuu verenkierto, lähinnä
pienet lihasten ja nivelten verisuonet.
Selkäkipuisilla on pystytty osoittamaan rankaa ja välilevyjä
suonittavien valtimoiden voimakkaita ahtautumismuutoksia.
Kun verisuonitus ei toimi, kudoksen aineenvaihdunta heikkenee.
Happea ja ravinteita ei kulkeudu riittävästi kudokseen.
Samalla hiilidioksidin ja happamien palamistuotteiden poiskuljetus
vaikeutuu.
Selkäkipua voi jossakin määrin verrata sepelvaltimotautiin.
Nitro vain ei juurikaan helpota selkäkipua. Itse asiassa
selän verenkiertoa ei voi parantaa millään
muullakaan lääkkeellä. On todennäköistä,
että liikunta on ainoa keino jolla voitaisiin ajatella
olevan vaikutusta paremman verisuoniston uudelleen rakentumiselle.
Liikunnasta helpotusta
Kaikki selkäkivut eivät välttämättä
johdu liikkumattomuudesta, mutta liikunnalla on kuitenkin
hyvin tärkeä asema hoidettaessa ja ennaltaehkäistäessä
selkävaivoja. Sellaista selkäsairautta ei ole, jonka
kuntoutukseen ei jossain vaiheessa liitettäisi liikuntaa.
Selän hoitoon sopivia liikuntamuotoja on niin runsaasti,
että jokaisen luulisi löytävän valikoimasta
itselleen sopivan. Hankalan ja pitkäkestoisen selkäkivun
hoito olisi kuitenkin syytä aloittaa ammattiauttajan
ohjaamana. Jos kivut ovat kovat ja kaikki selän liikkeet
tuntuvat tuskaisilta, on liikuntahoito jätettävä
odottamaan suosiollisempaa ajankohtaa.
16.09.2002 - Nils Kyrklund
Nils Kyrklund:
Osteoporoosi on kansanterveysuhka
Osteoporoosissa luumassa vähenee, luu heikentyy ja murtuma-alttius
lisääntyy. Luumassan väheneminen on osa normaalia
vanhenemista.
WHO:n määritelmän mukaan osteoporoosista on
kyse silloin, kun luumassa on vähentynyt 25 % 20-vuotiaan
keskimääräisestä luuntiheydestä.
Osteoporoosi on erityisesti iäkkään, 75 vuotta
täyttäneen väestönosan vaiva. Suomessa
osteoporoosista kärsii 400 000 ihmistä, joista 300
000 on naisia. Perintötekijöiden arvioidaan vaikuttavan
jopa 60-80 % luumassan maksimaaliseen määrään.
Perinnöllisyyden lisäksi ikääntyminen,
vähäinen liikunta, niukka kalsiumin ja D-vitamiinin
saanti, imeytymishäiriöt, monet sairaudet ja lääkkeet
sekä nautintoaineiden (esim. kahvi, alkoholi) liikakäyttö
altistavat osteoporoosille.
Suurin riski sairastua osteoporoosiin on vaihdevuodet ohittaneilla
naisilla. Estrogeenituotannon loppuminen vaihdevuosi-iässä
kiihdyttää luumassan menetystä.
Luu on elävää kudosta
Luun huippumassa rakentuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Luumassa
kasvaa kuormituksessa eniten lapsena ennen puberteettia. Kalsium
antaa luulle lujuuden.
Riittävä kalsiumin saanti on välttämätön
edellytys luumassan kestävyyden kehittymiseksi lapsena
sekä niiden ylläpitämiseksi myöhemmin.
Aikuisen luustossa on kalsiumia n. 1 kg.
Aikuisen luumassa pysyy tasapainossa n. 40 ikävuoteen
saakka, uutta luuta rakentuu ja hajoaa yhtä paljon. Tämän
jälkeen luukudosta alkaa hajota enemmän kuin uutta
muodostuu tilalle.
Osteoporoosi on salakavala tauti, koska se kehittyy pikkuhiljaa
vuosien mittaan. Luustoperäiset kivut tai ryhtimuutokset
voivat olla oireita osteoporoosista. Osteoporoosi muuttuu
oireiseksi sairaudeksi usein vasta silloin, kun haurastunut
luu murtuu. Tavallisimpia osteoporoottisia murtumia ovat rannemurtumat
(13 000), lonkkamurtumat (7 500) ja selkänikamien luhistumat.
Osteoporoosin ennaltaehkäisy
Vahvan luun kasvattamiseen ja säilyttämiseen mahdollisimman
pitkään vaikuttavat kalsiumin ja D-vitamiinin saanti
ravinnosta sekä säännöllinen, luustoa
kuormittava liikunta.
Kalsiumin tarve vaihtelee iän ja sukupuolen mukaan.
Suomalaiset saavat lähes 80 % kalsiumista maitovalmisteista.
Useimpien ihmisten päivittäinen kalsiumin tarve
tyydyttyy kolmella lasillisella maitoa tai muita maitotuotteita
ja kolmella, neljällä 10 gramman juustoviipaleella.
Kala on myös melko hyvä kalsiumlähde.
D-vitamiini on edellytys kalsiumin imeytymiselle suolesta.
D-vitamiinia syntyy ihossa auringonvalon vaikutuksesta. Ravinnossa
parhaita D-vitamiinin lähteitä ovat kala, vitaminoidut
kasvismargariinit ja kevytlevitteet. Myös metsäsienet
ja broileri sisältävät D-vitamiinia.
Liikunta vaikuttaa luun hyvinvointiin kaikissa elämän
vaiheissa. Liikunta kasvataa luun massaa lapsuudessa ja nuoruudessa.
Se ylläpitää luun vahvuutta keski-iässä
ja hidastaa ikääntyneillä luun menetystä.
Luun vahvuuteen vaikuttava liikunta
Luustoa vahvistavan liikunnan tulisi olla luustoa monipuolisesti
kuormittavaa ja säännöllistä. Luuston
vahvuutta kehittävän ja ylläpitävän
liikunnan tulee sisältää dynaamisia, tavanomaista
suurempia, monisuuntaisia ja tiheästi toistuvia, nopeita
liikkeitä, jotta lihassupistukse tai painovoima aiheuttavat
kuormitusta.
Liikkeitä tulee tehdä kerralla kymmeniä toistoja
ja luiden vahvistamiseksi tulisi harrastaa liikuntaa kolme
kertaa viikossa, n. 45 minuuttia kerrallaan. Tulee myös
huomata, että harjoitus vaikuttaa vain kuormitetulla
alueella luustossa.
Voimaharjoittelu voi olla lihaskuntoharjoittelua kotona tai
salilla. Se aiheuttaa suurta merkaanista kuormitusta vähin
toistoin. Isku-tärähdysliikunta sisältää
nopeita liikkeitä ja hyppyjä. Luu reagoi nopeisiin
voimamuutoksiin, joissa liike pysäytetään ja
kiihdytetään uudelleen.
Erilaiset pallo- ja mailapelit sekä tanssi ja aerobic
edustavat isku-tärähdysliikuntaa. Toistokuormituksella
tarkoitetaan kestävyystyyppistä harjoittelua. (Sauva)kävelyssä
raajoihin kohdistuva voima saattaa jäädä vähäiseksi,
mutta runsaat toistot korvaavat tätä.
Nuorille suositeltavia, luustoa vahvistavia liikuntalajeja
ovat lumilautailu, aerobic ja vauhdikkaat pallopelit. Voimistelu,
kuntosaliharjoittelu, hiihto, sauvakävely, porraskävely,
tanssi ja kaikenlainen hyötyliikunta sopivat soveltaen
kaikenikäisille.
02.07.2002 - Nils Kyrklund
FYSIOKIMPPA houkuttaa liikkeelle
Fysiokimppa
on selkä-, niska- ja nivelystävällistä ryhmäliikuntaa, jota
ohjaa fysioterapeutti. Liikkeet ovat yksinkertaiset ja jumppa on
hypytön. Ohjaaja muokkaa tunnin ryhmän kuntotasoa vastaavaksi ja
kehittää liikkeitä jumppaajien kehonhallinnan parantuessa.
Huolella valittu musiikki innostaa liikkumaan.
Fysioterapeutti-ohjaaja antaa jumpan lomassa tarvittaessa
yksilöllisiä ohjeita. Jumppaan voi tulla lääkärin lähetteellä,
mutta fysiokimppa ei maistu lääkkeeltä, vaan keskeisimmät
elementit ovat mukava yhdessäolo ja hyvä olo. Moni käy
fysiokimpassa ehkäistäkseen tuki- ja liikuntaelinvaivoja.
Mitä on Fysiokimppa
Rytmikäs musiikki alkaa soida. Energinen ohjaaja hymyilee
ihmisjoukon keskellä ja toivottaa kaikki jumppaajat
tervetulleeksi. ”Lähdetään kävelemään... ota kädet mukaan... ja
sitten paikalla askel viereen... ja muista: napa kohti
selkärankaa ja hyvä ryhti!” Fysiokimppa-tunti on alkanut.
Tahdissa on helppo pysyä, liikkeet ehtii tehdä ja päivän väsymys
unohtuu. Tunnin jälkeen olo tuntuu virkeältä, keho liikkuvalta
ja vatsa litteältä.
Fysiokimppa on musiikin tahdissa tapahtuvaa pienryhmäliikuntaa.
Fysiokimppassa on standardoitu tuntirakenne ja se kestää tunnin.
Fysiokimppatunti se on intervallityyppinen; siihen sisältyy
kaksi pulssinkohotusjaksoa, jolloin hiki irtoaa. Välillä
venytellään ja vahvistetaan lihaksia. Tunti päättyy
niska-hartiaseutua rentouttaviin liikkeisiin,
stretching-venytyksiin ja loppurentoutuksiin. Myös tasapaino
haastetaan tunnin aikana. Mukana on koko ajan liikkeitä tukeva
musiikki. Ohjaaja valitsee liikkeet, niiden tason ja määrän
juuri kullekin ryhmälle ja sen osallistujille sopivaksi.
Tunnilla ei ole hyppyjä eikä tehdä hankalia koreografioita, vaan
ryhtiin ja kehonhallintaan kiinnitetään erityisen paljon
huomiota. Fysioterapeutti ohjaajana tarkoittaa sitä, että
liiketekniikkaan ja niiden suorittamiseen keskitytään
huolellisesti ja tarvittaessa saa myös yksilöllistä ohjausta.
Fysiokimpparyhmät ovat pieniä, korkeintaan kymmenen hengen
ryhmiä.
Useat Fysiokimppajumpassa kävijät ovat tulleet ryhmään tavallaan
pakon edessä: niskaa ja selkää on kolottanut, mutta lääkärillä
ei ole ollut tarjolla mitään ihmepelastusta, vaan vain suositus
ryhtyä liikkumaan. Fysiokimpparyhmiin voi tulla lääkärin
lähetteellä, jolloin sairausvakuutus korvaa osan. Tällöin on
tärkeää, että liikunnan aloittaja löytää oman tasonsa. Liian
edistyneessä ryhmässä voi kokea itsensä huonoksi, ja innostus
liikuntaan katoaa. Fysiokimppaohjaaja hyödyntää
fysioterapiaosaamistaan ohjauksessaan. Fysiokimppatunnilla
vallitsee iloinen ja rento tunnelma. Se auttaa jatkamaan
ryhmässä ja edistymään liikuntaharrastuksessa. Fysiokimppa ei
saa tuntua lääkärin määräämältä rangaistukselta, eikä myöskään
pahanmakuisen lääkkeen pakolliselta nauttimiselta.
Tavoiteena on, että yksittäinen jumppaaja huomaa vähitellen,
kuinka ryhdin oikeneminen johtaa kehon kuormittumiseen oikealla
tavalla, mikä taas mahdollistaa kivuttoman liikkeen. Kun
liikkuminen ei satu, ihminen uskaltaa liikuttaa itseään enemmän
ja pääsee näin askel askeleelta luontevaan kehonkäyttöön työssä
ja vapaa-ajalla.
Fysiokimpan
taustaa
Fysiokimpan juuret juontavat 1980-luvulle. Fysioterapeutti
Marianne Kyrklund tutustui tuolloin ruotsalaiseen Friskis&Svettis
urheiluseuratoimintaan, joka järjesti niin naisille kuin
miehellekin tehokasta ja kannustavan musiikin tahdittamanaa
perusjumppaa kesällä puistoissa ja talvella koulujen
jumppasaleilla. Marianne innostui ideasta ja suunnitteli lSuomen
Kuntourheiluliittoon vastaavan tuotteen, kimppajumpan.
Kimppajumppakoulutus urheiluseurojen ohjaajille aloitettiin
vuonna 1985 ja vuotta myöhemmin syntyi ajatus aloittaa
liikuntaryhmät myös fysioterapian piirissä. 1980-luvulla
fysioterapia koostui pääasiassa yksilöhoidoista, vain joitakin
selkäryhmiä pidettiin mutta ilman musiikkia. Marianne
suunnitteli kollegansa Sonja Tuomolin
Fysiokimppa-ryhmäliikuntakoulutuksen fysioterapeuteille ja
vuonna 1896 pidettiin ensimmäinen Fysiokimppakoulutus.
Koulutuksessa kehoitetiiin fysioterapeutteja siirtämään
hoitopöydät syrjään ja ohjaamaan asiakkaat liikkeelle.
Fysiokimpparyhmät kehitettiin fysioterapian jatkoksi.
Aluksi perusajatuksena oli tarjota TULE asiakkaalle yksilöllisen
fysioterapian jatkoksi fysiokimpparyhmää, jossa fysioterapeutin
opastuksella opitaan itsehoitoliikkeet ja vahvistetaan
yksilöterapian hoitotuloksia. Vuosien varrella Fysiokimppa
ryhmiin on tullut yhä enemmän asiakkaita, jotka haluavat jumpata
turvallisesti fysioterapeutin ohjauksessa ja ennaltaehkäistä
vaivoja.
Fysiokimppa otettiin kentällä innolla vastaan. Tällä hetkellä
Fysiokimppakurssin on käynyt yli 4000 fysioterapeuttia eri
puolilta Suomea ja fysiokimppa-ryhmiä löytyy fysikaalisista
hoitolaitoksista, terveyskeskuksista, kylpylöistä sekä
otyöterveyshuollosta. Marianne Kyrklund sai Suomen Ladulta
”Vuoden liikuttaja” palkinnon 2003 ja perusteluna oli ansiokas
terveysliikunnan edistäminen ja fysiokimppatuotteen kehittäminen
sekä yrittäjyys.
Fysiokimppa-ryhmiä voi tiedustella oman paikkakunnan
fysikaalisista hoitolaitoksista, terveyskeskuksista tai katsoa
ohjaajarekisteristä
www.fysiokimppa.fi/ ohjaajat
Kotona voi myös jumpata Fysiokimppa – selän hyvinvointiin
kotijumppa DVD:n avulla. DVD: n kesto 50 min ja se sopii
aloittelijoille, ylipainoisille ja selkä- ja niskavaivoista
kärsiville. Hinta 25 euroa sisältää lähetyskulut.
” Tosi hyvä jumppaDVD tällaiselle keski-ikäiselle. Täällä
maalla on pitkä matka lähteä jumpparyhmiin, mutta kotona olen
jumpannut Fysiokimppajumpan kolme kertaa viikossa jo parin
vuoden ajan. Pidän tästä DVD:stä, koska liikkeet ehtii tehdä
kunnolla ja kropassa tuntuu hyvältä jälkeenpäin. Olen jäänyt
koukkuun ja otan DVD:n matkallekin mukaan. Siitä voi tehdä
vaikka vain venyttelyosuuden, jos on kiire!”
Raili Itä-Suomesta
Tilaukset:
Suomen Terveysliikuntainstituutti Oy:sta
sähköpostilla:
postia@fysiokimppa.fi
tai puhelimitse Marianne Kyrklund / 0400
436609
Artikkeli:
Marianne Kyrklund
fysioterapeutti, TtM
fysiokimppakouluttaja
Juttu fysiokimpasta vapaasti julkaistavaksi
Artikkelilla on vapaa julkaisuoikeus sellaisenaan tai tausta-aineistona.
Annamme mielellämme lisätietoja ja mahdollisen haastattelun
aiheesta. Meillä on myös aiheesta valokuvia, joita
voimme antaa käytettäväksenne.
Yhteydet: Marianne Kyrklund
|
